lauantai 2. lokakuuta 2010

Syksyisiä koiruuksia

Pitkä aika on taas vierähtänyt, kun olen viimeksi päivitellyt blogia, ja paljon on ehtinyt tapahtumaan.

Tärkeimpiä tapahtumia ovat varmastikin uuden perheenjäsenen saapuminen. Meille saapui Virosta My Brand kennelistä pieni musta narttupentu, My Brand Rosetta Stone (Big Sky's Stone Kutter - Rocheby Liberty Belle).
Se on syntynyt 28.4.2010 eli on nyt 5kk vanha.

Kiitokset kuuluvat tietysti kasvattajalle, eli Haita-Maarit Zahharov.
Kennel My Brand

Sunny eli lyhyesti Sani on nimensä veroinen, pieni aurinkoinen ja maailmaa rakastava pentu. Sen aseena on ehkäpä säälittävin ja suloisin ilme, jonka pienellä labradorinnoutajan alulla voi vain kuvitella. Sani on rauhallinen, harkitseva ja mietteliäs neiti, jolla on paljon miellyttämisen halua.
Rauhallisuus tosin unohtuu ihmisiä ja muita koiria kohdatessa, sillä Sanin rakkaus maailmaa kohtaa on täysin ylitsevuotavaa.
Paras kaveri on meidän vanhempi pentu Muru, johon Sanilla on selvästi pikkusiskoasenne. Pentuja on kiva seurata, kun niistä näkee, kuinka ne nauttivat toistensa seurasta.

Sanin kanssa on hiukan aloiteltu taipparitreenejä, ja harjoitukset ovat menneet kaikin puolin paremmin kuin osasin edes odottaa. Sani noutaa niin varikset kuin lokitkin, ja jäljestää ja kantaa pupun.

Tänään harjoittelimme ensimmäistä kertaa verijälkeä, yhdessä Lurun ja Teijan kanssa. Jälki oli noin 50 metriä pitkä, ja sen päässä odotti löytäjää hirvensorkka. Sani lähti jäljelle hyvin, ja eteni vauhdikkaasti. Jälki meni yhdestä kohtaa kaatuneen puunrungon yli, jossa jäli meinasi hukkua, mutta löytyi hetken päästä rungon toiselta puolelta.

Mukana oli tänään myös Aino, joka on selvästi ymmärtänyt mistä jäljellä on kyse, ja mitä siltä odotetaan. Jälki katkesi polkuun, mutta Aino tajusi heti etsiä jälkeä polun toiselta puolelta ja löysikin sen samantien. Yhdessä kohtaa vieressä virtaava pieni joki vei voiton, ja Aino pulahti siellä. Samantien se kuitenkin noustuaan vedestä jatkoi päättäväisesti jäljelle.

Hieno päivä kaiken kaikkiaan, ja kiitokset mukana olleille Teijalle ja Lurulle!


Harmi että juuri kun olin saanut uuden kameran, se kesti vain toista viikkoa, ja on nyt huollossa. Kunhan saan sen takaisin, vuoraan tämänkin paikan pikkuneitien kuvilla. <3

Ei kommentteja:


Kesäpäivän vietossa, kuvassa Tara